Tapahtumakalenteri

Luottamustoimia

Seurasin nuorena isäni mukanaoloa kunnan lautakuntatyöskentelyssä. Sieltä olen saanut osan vaikuttamisen halustani. 103 -vuotiaaksi elänyt, Merikarvian Honkajärvellä elämänsä asunut, isoäitini oli kuitenkin ehkä tärkein esikuvani. Hän seurasi päivän politiikkaa lähes viimeisiin päiviinsä saakka ja hänen kanssaan keskustelimme aina tavatessamme valtakunnan ja kuntapolitiikan tuoreimmat tempaukset.

Ensimmäinen tulikasteeni tuli Tampereella opiskelemassa ollessani oman taloyhtiön hallituksessa. Teimme suuren päätöksen kolmikerroksisen talon kattojen ja ikkunoiden miljoonaremontista. Sen jälkeen olen ollut monessa mielenkiintoisessa luottamustehtävässä mukana.

Alla näitä:

1989-1993 Asunto-osakeyhtiö Lempääläntie (Tampere) hallituksen jäsen

2001-2004 Keskustan Säkylän kunnallisjärjestön sihteeri

2001-2004 Säkylän koulutuslautakunnan jäsen

2001-2004 Satakunnan Keskustan piiritoimikunnan jäsen

2001-2008 Säkylän Keskustanaiset ry:n pj

2002-2004 valtakunnallisen Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän sihteeristön jäsen

2002-2004 Satakunnan Keskustanaisten johtokunnan jäsen

2004-2008 Suomen Keskusta r.p:n puoluevaltuuskunnan jäsen

2005-        Säkylän kunnanvaltuutettu ja valtuuston II vpj

2005-2007 Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen vpj

2007-        Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon kuntayhtymän hallituksen pj

2005-        Satakuntaliiton maakuntavaltuuston jäsen

2005-        Säkylän kuntaedustaja Rauman kauppakamarin vuosikokouksessa

2006-2007 Säkylän vanhusneuvoston puheenjohtaja (vuorovuosin vaihtuva)

 

Lisäksi olen saanut olla muutamassa mielenkiintoisessa ohjelmatyössä mukana. Nuorisoteemaryhmän sihteerinä toimiessani teimme oman ohjelman "Maaseudun syke nuoren mieleen" ja olin mukana 4. maaseutupoliittisen kokonaisohjelman työstämisessä. Satakunnassa olin kylätalousstrategian palvelujen kehittämisryhmässä antamassa ajatuksiani.

Töitteni myötä olen ollut lukuisissa erilaisissa ohjausryhmissä, joissa on suunniteltu syvällisesti Satakunnassa merkittävien kehittämishankkeiden etenemistä ja kirjattu niiden hyviä käytäntöjä:

Pyhähärviseudun nuorisoparlamentti- hanke

Entrecare - hyvinvointialan yrittäjyys ja verkostot

Karhukuntien sosiaali- ja terveysalan palvelusetelikokeilu

LogOs - pk-yrityksille suunnattu logistiikka-projekti

Yrittäjäpolvenvaihdosohjelma

Laskentatoimen osa-alueiden hyväksikäyttö satakuntalaisissa yrityksissä

Pk-yritysten liiketoimintaohjauksen kehittämishanke LIITO

Yrittäjäkunto

Satakunnan ympäristöalan verkosto- ja tutkimusohjelma

Maakunnallinen osaamisen kehittämisohjelma

Satakunnan työvaoimatoimistojen verkkopalvelut TYÖNETTI ja ePlus

Menestyvä yritys - Työllistyvä Satakunta

Turvallisuusalan maisteriohjelman pilotti TuPi

Osa näistä kehittämishankkeista tulee näkymään Satakunnan asukkaiden elinmahdollisuuksien paranemisena. Kuulen usein vanhakantaisia kommentteja "koska näistä kirotuista projekteista päästään?", mutta kehittämishankkeet ovat ainoa tapa pistää toimintoja uusiin puihin. Usein vielä EU: n kustannuksella. Eli niitä kannattaa ehdottomasti käyttää toimintojen uudistamisessa!