Satu Tietari
Marttilantie 10
27800 Säkylä
+358505274909
Satu Tietari
Marttilantie 10
27800 Säkylä
+358505274909
Vaalipäivä, JÄNNITTÄÄ!Sunnuntai 26.10.2008 klo 15:36 Nyt on se h-hetki! Kävin heti yhdeksältä äitini kanssa Säkylän kirjastossa äänestämässä. "Vähän kuin itseäsi äänestäisit" vitsailin itsekseni vaalikopissa. Kokoomuksen edustaja Seija Muurinen tuoreena vaalilautakunnan puheenjohtajana yritti lukita vaaliuurnaa tyhjennystarkistuksen jälkeen. Vaalikahvien jälkeen napsautin saunan päälle ja nautin kunnon löylyistä. Syysmyrskykään ei voi viedä carpe diem -fiiliksiä! Omaa tulosta enemmän jännitän keskustan tulosta koko maakunnassa. Olen ollut vahvasti mukana hankkimassa ehdokkaita ja vaalityössä kentällä. Seuraan kaikkien kuntien tulosta kärsimättömän innokkaasti. Pori ja Rauma kiinnostavat suurina kaupunkeina ja nuorten ehdokkaiden etenemisen mielessä. Laviassa meillä oli uusia ehdokkaita paljon ja peräti 40 % nuoria. Kaikki puolueet halusivat olla nuorten puolueita ja nyt nuorilla on mahdollisuus valita hyvistä nuorista ehdokkaista omien asioidensa puolesta puhujia. Joko nyt nuoret raivaavat tilaa? Menen seuraamaan suoraa tuloslähetystä vaalivalvojaisiin Poriin BePopiin. Onneksi naapurini lähtee kuljettajakseni; jännitys alkaa olla myrskyvaroitusluokkaa! |
Pyyteetön puurtaja Hilkka Mäkitalo 80 vuottaSunnuntai 26.10.2008 klo 15:23 Sain kunnian osallistua Keskustan Satakunnan piirin ja Satakunnan Keskustanaisten virallisena edustajana Hilkan juhlapäivään. Hilkka on ollut ihmenainen Säkylän keskustassa. Vieläkin hän pyörittää viinerit, keittää kahvit ja väkertää arparullat Keskustanaisten toripäiville. Kuuden lapsen äitinä ja suhteellisen nuorena leskeksi jääneenä hänellä on ollut uskomaton tahdonlujuus hoitaa kunnialla sekä perheensä että perusjärjestötyötä. Hän ei ole hamunnut tärkeitä paikkoja, vaan tominut taustalla ja varmistanut, että koko ketju toimii. Omassa lyhyessä kiitopuheenvuorossani muistutin Hilkan Oulun 100 -vuotisjuhlapuoluekokouksessa kaksi vuotta sitten saamasta puolueen kunniajäsenen nimityksestä. Näitä järjestötyön peruspuurtajia palkittiin Satakunnasta vain 5. Tämä oli siis puolueen suuri kiitos ja kunnianosoitus Hilkalle. Hilkka on erinomainen esikuva kaikille naisille! Juhla oli hieno ja niin Hilkan näköinen. Oli mahtavaa kuunnella Hilkan lasten ja jälkikasvun kuorolaulua. Vahvasti tiedostin sen, että en itse yhden lapsen äitinä voi koskaan tuollaista kuoroa saada. |
Tukka putkella Eura, Köyliö ja SäkyläSunnuntai 26.10.2008 klo 15:03 Aamuvarhaisella suuntasin Euran S- Marketille. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Timo Kalli oli siellä keskustalaisten kuntavaaliehdokkaiden joukossa. Ihmiset tunnistavat hänet ja pysähtyivät vaihtamaan sanaa hänen kanssaan. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisen äänipotin Timo saa uudessa kunnassaan. Poikkesin välillä nopeasti Säkylän Kirjassa adressiostoksilla ja Lillukassa hakemassa syntymäpäiväkukkia. Sieltä pösötin Köyliöön Salelle, minne sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä saapui aikataulun mukaisesti. Köyliöläiset kävivät innokkaasti jututtamassa ministeriä ja hakemassa lapsille ilmapalloja, värityskirjoja ja mehua. Kuntavaaliehdokkaat pyydystivät viimeisiä äänestäjiä upeassa syyssäässä. Säkylän tori oli seuraava kohde. Siellä oli keskustalaisten ehdokkaiden lisäksi yksi kokoomusehdokas pöytineen vastaanottamassa ministeri Hyssälää. Ihmettelin mielessäni kokoomuksen talkoohenkeä. Onko se vain pintakiiltoa? Kunnassamme he eivät näy ryhmänä, vaan heillä on yksittäisiä irtiottoja. Asian vahvisti illalla naapurin postilaatikkoon ilmestynyt kolmen kokoomusehdokkaan törkeästi nykyisiä päättäjiä parjaava moniste. Ja yksi heistä kirjoitti olevansa teknisen lautakunnan ja vanhusneuvoston jäsen. Siis päättäjä. Hei haloo!!! Toivottavasti näistä ehdokkaista joku pääsee valtuustoon kuittaamaan suuret lupauksensa kunnan elinkeinopolitiikan kuntoon pistämisestä! Olen erittäin onnellinen Säkylän keskustalaisten hyvästä yhteishengestä! |
Säkylän torilla vakuuttamassa äänestäjiäSunnuntai 26.10.2008 klo 14:44 Säkylän tori on maineeltaan maakunnan vilkkain ja kun osuus hyvä sää, niin tori on maineensa veroinen. Torilla oli demareitten rokkaa, keskustan ja kokoomuksen pullakahvia. Jos äänestystulosta voisi päätellä ihmisten viihtymisestä puolueiden teltoilla, niin Säkylässä voittaa keskusta, hyvänä kakkosena tulee demarit ja kolmantena kokoomus. Säkyläläiset miettivät nyt ankarasti, ketä äänestäisivät. Kuntaliitos mietityttää. Naapurini tuli kysymään näkemyksiäni kunnan johtavien luottamushenkilöiden ratkaisulle luopua kunnan itsenäisyydestä. Selitin, että terveydenhuollon palvelujen vuoksi meidän on pakko olla joidenkin kanssa 20 000 asukkaan kimpassa. Vuosi sitten osa Säkylän päättäjistä oli viemässä kuntaa Keski-Satakuntaan (Harjavalta, Nakkila, Kokemäki, Ulvila), yli 40 000 asukkaan alueeseen, kun Eura ja Kiukainen olivat suuntamassa myöskin sinne. Harjavalta ilmoitti, että kaikki muut terveyskeskukset suljetaan kesäksi. Siis säkyläläiset olisivat hoidattaneet terveyttään Harjavallassa saakka! Säkylän keskusta, yhdessä kokoomuksen kanssa heitti aikaa pelanneen pallon Huittisten suuntaan. Euralaiset ja kiukaislaiset vetäytyivät Keski-Satakunnan kuntayhtymän sopimuksesta ja esittivät Säkylälle ja Köyliölle yhteisen kunnan muodostamista. Kunnan, jossa lain määräämällä minimiasukaspohjalla (20 000 as) hoidetaan sosiaali- ja terveyspalvelut yhdessä. Olen selvittänyt asiaa juurta jaksaen ja vakuutuin siitä, että paras ratkaisu tässä tilanteessa oli lähteä kimppaan Euran, Kiukaisten ja Köyliön kanssa. Ymmärrän siis hyvin neuvottelussa mukana olleiden säkyläläisten keskusta-, demari- ja kokoomuspäättäjien päätökset. Vaikka itsenäisyydestä luopuminen kirpaiseekin! Asukkaidemme palvelujen säilyttäminen on itselleni tärkeämpää kuin kunnan nimi tai vaakuna. Terveyspalvelujen pitää olla päivittäin oman kunnan asukkaiden käytettävissä jatkossakin. Tein kylläkin aloitteen kunnan vaakunan säilyttämisestä yhdistysten käytössä, sen verran säkylänmaallinen olen! Osa kuntavaaliehdokkaista antaa lupauksia kunnan itsenäisyyden säilymisestä, jos tulevat valituiksi. LUPAUS ON KUPLA. Yksittäinen valtuutettu ei tätä asiaa päätä. Ja ennustan, että kymmenen vuoden päästä Satakunnan kuntien määrä on vähintään puolittunut. Ne kunnat, jotka itse valitsevat mielestään parhaat kumppanit tässä vaiheessa, pääsevät nopeimmin jaloilleen kuntien raha- ja työntekijäpulan iskiessä. On vain ajan kysymys, milloin muutkin kunnat joutuvat kimppaan muiden kuntien kanssa. Hallittu muutos on mielestäni parempi kuin ylhäältä saneltu pakko. |
Maa- ja metsätalousministeri Anttilan vierailulla Kankaanpäässä ma 20.10.Tiistai 21.10.2008 klo 21:56 Ministerimme kiertävät ahkerasti vaalikentillä ja oli ilo saada Sirkka-Liisa Anttila vieraaksi Satakuntaan. Kankaanpäässä oli samaan aikaan Satakunnan Kansan vaalipaneeli, mutta silti samansuuruinen noin satapäinen väki, tuli kuulemaan ministerin mietteitä Kankaanpään torille. Makkara ja puheet olivat hyviä! |
Vaalipaneeli Euran PirtilläSunnuntai 19.10.2008 klo 20:11 SK järjesti Euran Pirtillä vaalipaneelin, jossa selvästi parhaiten pärjäsi keskustan ehdokas Leena Pellikka. Häneltä tuli selkeät ja monipuoliset kommentit kysymyksiin, eikä hän jaaritellut turhia täytesanoja. Demariehdokas Harri Lehtosen tulisi miettiä omia kommenttejaan. "Yhdyn edelliseen puhujaan" tyyliset jahkailut ovat mennyttä aikaa. Uudessa Eurassa alkaa olla haastajina useampia kovan luokan tekijöitä. Mieltäni lämmitti panelistien yksimielinen kanta nuorten paikoista lautakunnissa. Olen tästä aiheesta tehnyt Säkylän valtuustossa aloitteen, joka ei edennyt. Uudessa Eurassa on siis asialla läpimenon mahdollisuuksia! |
YllätyssynttäritSunnuntai 19.10.2008 klo 14:10 Karviasta pösötin Poriin hyvän ystäväni synttäreille. Ritariperhontiellä oli tupa täynnä iloista väkeä ja juhlakalu sai suklaan ystävänä asiaan kuuluvaa lahjusta suklaashampoosta lähtien. Ja oli niitä levyjäkin (suklaa-) muutama...Lopuksi pääsin vielä vääntämään poliittista debattia maakunnan omista tuotteista. Totesin jälleen, että lähiruualla on maakunnassa ystäviä yllättävän suuri määrä. He tukevat mielipiteitäni vahvasti taustalla, kun yhden käden sormissa laskettava porukka toitottaa megafoniin olevansa kansakunnan äänitorvi. |
Vaalikentillä la 18.10.Sunnuntai 19.10.2008 klo 14:03 Aamupäivän vietin Euran torilla Euran keskustan järjestämillä vaalivankkurikahveilla. Keskustan ilopilkkuna oli lukiolainen opiskelija Anu Tuuppa, joka jakoi torilla tikkareita ja ilmapalloja. Hienoa, kun nuorte uskaltavat pistää itsensä likoon! Iltapäivällä pösötin Karviaan saakka ministeri Pekkarisen kotivaalikiertueelle. Karvialaiset hoisivat homman kotiin ja saivat omalle hankkeelleen myönteisen kannanoton. Tässä päti sanonta: "Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty". Pistin karvialaisten oppitunnin tarkkaan korvan taakse. |
Opintomatkalla Bryssel Open Days tapahtumassa 6.-10.10.Tiistai 14.10.2008 klo 21:42 Olen osallistunut Bryssel Open Days -tapahtumaan työni puolesta vuosina 2005 ja 2006. Tapahtumassa esitellään eri EU -maiden uusimpia innovaatioita ja hyviä käytäntöjä kymmenissä eri sessioissa eri puolilla Brysseliä. Olen hurahtanut hommaan niin, että jo talvella päätin lähteä tapahtumaan vaikka omalla kustannuksella. Tilaisuus on tärkeä oppimisen ja kielitaidon ylläpitämisenkin kannalta. Reissuni oli mahtavin ikinä. Olin Anneli Jäätteenmäen vieraana ja sitä kautta pääsin tutustumaan erilaisiin ihmisiin. Tosin shoppailut jäivät yksiin lenkkitossuihin, kun Anneli täytti iltanikin erilaisilla tilaisuuksilla. Erilaista oppia on nyt pää niin täynnä, että siitä riittää loppuvuodeksi. Keskityin erityisesti yliopistojen ja teollisuuden väliseen yhteistyöhön ja kuulin siitä hyvin erilaisia kokemuksia. Kirjoitan niistä kunhan vaalikiireiltäni ehdin. |
Satakunnan vaalistartti Matti Vanhanen Säkylässä 26.9.Tiistai 14.10.2008 klo 21:34 Oli hienoa olla järjestämässä pääministerin kotivaalikiertuetta, varsinkin kun ensimmäisenä etappina oli oma kotikunta Säkylä. Painelin pösölläni mustien autojen perässä juuri ja juuri perässä pysyen Harjavallan ja Nakkilan tapahtumien kautta Poriin. Porissa Isokarhussa hieman jännitti, kun ideoin sinne "Arvaa ammatti" -kisailun, jossa yleisö sai arvuutella porilaisten ehdokkaiden ammatteja. Mutta sujuihan se Kim Huovinlahden taitavassa haastattelussa. Vapaalle päästyäni poikkesin vielä tutustumassa yliopistokeskuksessa järjestettyyn tutkijoiden yöhön. Tosin meinasin puheita kuunnellessa nukahtaa, kun oli vaativa, mutta onnistunut päivä takana. |